keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mansesteri - Maskin Alta

Kuten otsikko jo kertoo, tehdään pieni levyarvostelu Mansesterin uusimmasta albumista Maskin Alta.

Sain noin pari viikkoo sitten ennakkoon kuunneltavaksi tämän hyvin mielenkiintoisen albumin mutta jakaa mun ajatuksia levystä hiukan ristiin rastiin, pidänkö tästä vai en. 

Pidin levyn monipuolisuudesta mutta toisaalta ehkä tähän oli hiukan liikaa sekoitettu muutakin genrejä.
Ottaen kuitenkin huomioon Mansesterin aikaisempi tyyli joka on ollut enemmän hiphop/räppi.
On silti hienoa kuulla että Mansesteri kokeilee jotain uuttakin tyyliä, enemmä ns. rokahtavaa ja saada silleen tavoiteltua uusia kuulioita.
Albumilla vierailee paljon muitakin artisteja esim. Juju, Assi Ilona ja Costello Hautamäki sekä Jussi Aaltonen. On hienoa huomata että albumilla myös vierailee ei niin tunnettuja artisteja kuten Melu ja Mitja Lepistö.
Levyn huonoja puolia kuitenkin oli ehkä omasta mielestä joidenkin biisien miksaus. Esimerkiksi Katso mua biisissä. Biisi oli siis muuten todella hyvä mutta jostain syystä se oli miksattu niin että sanat jäivät musiikin alle. En tiedä onko se tarkoituksella tehty niin mutta hyvin ikävää yrittää kuunella biisin sanomaa/sanoja kun ei niistä saa oikeen kunnolla selvää muuta kun kertosäkeessä.
Se mikä juuri jakaa ajatukseni ristiriitaiseksi tässä albumissa on se että tällä ei ole selkeää tyyliä. Tarkoitan sillä että tässä on sekoitettu rokahtavaa ja vanhaa Mansesteri tyyliä sekaisin.

Erityisesti suosittelen kuuntelemaan seuraavat kappaleet:

- Downshiftataan feat Juju. 
Ihan Jujun äänen vuoksi ja kappaleest tulee mieleen miten rentoudutaan kaveriporukalla ilman mitään sosiaalista mediaa tai ilman mitään muita sosiaalisia paineita. Nautitaan ja rentoudutaan sekä eletään hetkessä.

- CVII 
Siis tää vaan iski muhun. En osaa oikeen selittää miksi tykkään tästä mut mä vaan tykkään. Tässä biisissä on vaan sitä jotain.

- Kuumottaa
Repesin tälle biisille niin nauraa että meinasin tipahtaa tuolilta. Jos Antti Tuiskuu voi jollain hauskalla tavalla morkata tai Robinia niin tässä se oli. Että jos haluat piristää ihmisten päivää tai saada heidät nauramaan, ni tämä on se biisi!

- Pintaa syvempään feat. Assi Ilona
Kappaleessa on loistava sanoma ja tyyli mutta itse en henkilökohtaisesti vain oikeen pitänyt Assin äänestä. Ei vaan mielestäni oikeen sovi tähän kappaleeseen.

Kokonaisuudessa levy oli mielenkiintoinen ja yllätyksellinen koska tässä oli jotain uuttakin kokeiltu. Se että uutta tyyliä oli kokeiltu albumilla oli iso plussa vaikka rakas levysoitin taisi tykätä vähän huonoa. Taisi olla levyn biisit liian kovaa matskuu sille, R.I.P rakas soitin :D
Kouluarvosanaksi annan 8 1/2 koska levyllä oli kolme loistavaa boonus biisiä ja eihän kukaan voi täyttä kymppiä saada, aina pitää jättää parantamisen varaa.

Levy tosiaan julkaistaan  31.1.2017 ja sen voi tilata osoitteesta: http://bit.ly/maskinaltatilaus
Julkaisupäiväksi tulossa myös levykauppa Äxään sekä Spotifyyn



 

2 kommenttia:

  1. Itse tein myös postausta kyseiselle yhtyeelle. Mutta vähänkös hyvin onnistunut postaus sulla :)

    www.believemydestiny.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitos :)
      kävin lukemassa sinunkin arvostelut ja pidin siitä, lyhyt ja ytimekäs :)

      Poista