tiistai 21. helmikuuta 2017

Risti riitaisissa tunnelmissa

Sitä sanotaan että monet hehkuttaa omaa parisuhdettaan vain silloin kun ollaan onnellisia tai että monet pitää kulisseja yllä kun ei haluta muiden näkevän kuin huonosti menee.
Itse samaistun nyt tähän viimeisempään.

Riston kanssa ei nyt oikeen mee hyvin, tuntuu et joka aamu herään kiukkuisena ja tietäen mitä päivä tulee pitämään sisällä. Kuntosali, ruoka ja hiljaisuutta.
Ai miksi hiljaisuutta?
No, olen viimeaikoina kiinittäny huomion siihen että vaikka yrittäisin puhua toiselle niin olo on kun puhuisit seinälle, et kihlatullesi.
Missä herran huomio siis enemmä on. No, tietokoneella, puhelimessa ja televisiossa ja kyllä jopa jääkaappi saa enemmän huomiota kuin minä.
Eli siis meidän ongelma ollu nyt se että me ei tehdä mitään yhdessä, eikä minusta tunnu enää siltä että minua halutaan tähän suhteeseen yhtä paljon kun minä olen yrittänyt.

Kuten ystäväni Enni joskus sanoi minulle; 
"Suhde on kahden kauppa, sitä tulee yhdessä hoitaa ei yksin."
Ja se on totta, jotta suhde toimii,molempien tulisi tehdä töitä sen eteen, ei vaan sen toisen.

Ja tiedän, ei ole olemassa täydellistä parisuhdetta, jokaisessa on jotain säröjä. Eikä ole olemassa sääntöjä täydelliseen suhteeseen sillä jokainen suhde toimii erillä tavalla.

Se mitä ajan takaa on kai se että en ole enään oikeen onnellinen, en ainakaan tämän henkilön kanssa joksi Risto on muuttunut.
Risto oli ennen kauheen huolehtivainen, kohtelias, innostu tekee asioita yhdessä, energisempi ja positiivisempi. Nykyään näen hyvin harvoin sitä puolta hänessä ja olen jopa alkanu miettii että onkoha hänkään onnellinen minun kanssa sillä tiedän että olen itsekkin muuttunut ja paljon.
Olen surullisempi ja onneton ku ennen sekä kiukkusempi.

Voiko sitä alkuaikaa saada takaisin, niitä kahta ihmistä jotka kohtas festareilla. Kun minä olin sata varma että Risto on playeri ja idiootti mutta tietyn lauseen jälkeen halusin oppia tuntemaan enemmän ja näkemään millainen ihminen hän oikeasti on.  
En unohda ikinä sitä hetkee ku hän veti yhtäkkii sivuun ja tokasee:
" Sun silmistä näkee että säki olet kokenut kovia"
Ja puffh, jätkä hiihtelee muualle ja mä jäin monttu auki tuijjottaa et mitä just tapahtui :D
Kun oikeesti oltiin aidosti kiinostuneita toisistamme, kuunneltiin ja puhuttiin. Vietettiin aikaa yhdessä ja tehtiin kaikkee yhdes, voiko sitä saada enää takaisin vai oliko se juuri sitä alkuhuumaa ja uteliaisuutta sekä alku intoa? Onko meille ny vaa kohdistunut se arki? 

Siis en haluu nyt vaa morkata Ristoo ja antaa siit kuvaa et olisi jotenkin huono ihminen, hän vaa vähä kaipaa pientä ryhti liikettä jos hän vain sen ymmärtäisi.
Osaa se välillä yllättää ja yrittää näyttää että välittää mut harmi vaa että se kestää vaan hetken.

Olenko minä jotenki vaativa kun toivon saavani enemmän huomiota, enemmän yhteistä aikaa eikä vaa silleen et maataan eri sohvilla ja tuijjotellaan televisiota. Vaan tehtäisiinki jotain yhdessä, muutakin ku pelataan pari erää korttii ja se oli siinä. Vaadinko liikaa? Onko se liikaa vaadittu et mies välillä keksii tekemistä eikä aina kysyisi mitä sinä haluat tehdä ja kun ehdotat niin ei kelpaa.
Onko vika siis sittenkin vai minussa?

Tätä kaikkee miettiessäni, olen alkanut miettii myös eroa. Tiedän että jos asiat ei ala muuttuu, en voi jäädä tähän. En halua että minuun sattuu enää, en haluu enää havahtuu jään reunalta miettimästä kuin se vesi on houkuttelevan pimeää ja tajuta kuin paha olla mun on. En haluu tuntee enää näin, en halua pelätä itseäni enkä tulevaisuutta.

Rakastan Ristoa suuresti, osaa se oikeesti välil olla ihana ihminen mut kaipaan sitä mitä meillä oli ennen. Sitä intohimoa, turvallisuuden tunnetta, yhteistä aikaa ja tekemisiä. Kaipaan sitä Ristoa joka oli huoleton, onnellinen, iloinen, sosiaalinen, pelleilevä ja ennen kaikkea huomioon ottava. Minne se ihminen on kadonnut?

Tiedän että hän ei tykkää että puran ajatuksiani blogiin ja toivon että hän ei näe tätä tekstiä niin että olisin jo päättänyt lähteä vaan enemmänki meidän suhteen hätähuutona.
Meidän on aika yhdessä ruvettava korjaamaan suhdettamme jos haluamme jatkaa yhdessä, ainaki minä haluaisin mutta en voi kaikkee yksin korjata.

Nyt o pakko lopetella, on aika sairaanhoitajalle kohta, blääh, ei nappaa yhtään taas uus antibiootti kuuri....

Yritän taas kirjoitella pian!

XOXO
                                          Riston yllätys kun tulin salilta, kynttilä päivällinen <<3
                                                

                                          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti